Ducatibikes.com
Korkeanpaikanleiri (2. viikko) - 2006
Sisällysluettelo |
Italiaan
Surkean aamiaisen jälkeen ja jo muutaman päivän v-käyrän nousun ansiosta on muhinut ajatus ihmisten ilmoille ajamisesta – otetaan suunnaksi Italia! Niinpä pikainen pakkaus ja kohti tämän matkan ykkösylitystä – Col de la Bonette (2802 m).
Bonetten ylitys alkaa Jausierista. Tie on huippu hyväkuntoinen ja puolet matkasta on uutta asfalttia. Tie ei ole niin hieno kuim Col de Vars, mutta maisemat ovat paremmat. Sää suosi tänään ja oli puolipilvistä kaikkien huippujen näkyessä. Ylös ajettaessa on tien varressa sotien aikaisia punkkereita - tätä kukkulaa on ollut vaikea valloittaa.
Ennen huippua tie jakaantuu laskuosuuteen ja näköala kierokselle, jossa on Euroopan korkein kohta, minne yleinen tie vie – 2802 metriä. Nousu korkeimpaan osaan vie 17 % nousun kautta – mukavan jyrkkä nousu. Ylhäällä on muistomerkki, jonka juureen parkkeeraan mopon ja kamera alkaa rouskuttaa kuvia – mitkä maisemat!
Tien varresta lähtee polku Bonetten huipulle, joten pitihän se elämäni ensimmäinen vuoren huippu käydä valloittamassa. Matkaa huipulle on noin 250 metriä, mutta jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen minun huippuunsa treenatut keuhkot huusivat hapen puutetta – täysissä ajokamppeissa on kiva vaeltaa.
Kun huipulle vihdoinkin saavuttiin, eteen avautuivat huikeat näkymät. Jos sää sallii, niin kannattaa ehdottomasti kiivetä ylös asti. Tämä on paikka, jossa kamera laulaa loputtomasti.
Bonetten toinen puoli on yhtä hienoa maisemaan kuin nousukin, mutta tien kunto heikkenee huomattavasti lopussa. Alas mennessä on pakko pysähtyä vähän väliä maisemia ihailemaan. Alhaalla pysähdyttiin yhteen risteykseen ohjelmoimaan TomTomia Isola 2000:lle, kun taakse pysähtyi Team .ORG:n ykkösryhmä. .ORG:n porukka on vuokrannut Nizzasta talon viikoksi ja sinne päin suunnistivat.
Me jatkettiin Isolaan ja sieltä Col de la Lombardielle (2350 m), josta pääsee Italiaan. Ylityksen alku on huikean hienoa nousua ja muistuttaa Italian Passo dello Giauta. Iloa riitti aina Isola 2000 -hiihtokeskukseen, josta tie muuttui parin mutkan jälkeen soratieksi... ranskalaista matkailupolitiikkaa.
Ylhäällä Lombardien päällä oli pari tusinaa ranskalaisia HD-harrastajia. Heti Italian puolella alkoi hyväkuntoinen, mutta kapea asfalttitie, joka laskeutui kanjoniin. Matkan varrella oli pieniä järviä, joiden varrella oli ranskalaisia ja italialaisia viettämässä lauantaipäivää. Samoin matkan varrelta oli muutamia pieniä taloja, jotka olivat todennäköisesti tuhoutuneet kivivyöryissä. Laakson pohjalla lämpötila kiipesi 34 asteeseen ja me otettiin suunnaksi Cuneo.
Cuneo on hieno kaupunki, mutta ajateltiin katsella yösijaa Torinon suunnalta. Ohjastin TomTomia menemää Torinoon moottoriteitä vältellen – on aika tutustua italialaiseen maaseutuun. TomTom löysi hienoja reittejä ja voin suositella maaseudulla ajamista. Kauniita maisemia, kyliä ja leippoisia mutkateitä.
Torinoon osuttiin pahaan kello 16:00 ruuhkaan ja sen läpiajoon meni toista tuntia. Mieluista hotellia ei löytynyt, joten suunnaksi otettiin Milano – moottoriteitä vältellen. Kylästä toiseen, kaupungista toiseen, eikä sopivaa yösijaa löydy. Jossain vaiheessa löytyi hyvännäköinen hotelli, mutta naapurin ydinvoimalaan haluttiin ottaa vähän etäisyyttä.
Vihdoin tuli isompi kaupunki – Vercelli, josta löytyi useitakin hotelleja. Päivä oli venynyt kolme tuntia pitemmäksi kun oltiin suunniteltu ja helteen jälkeen oltiin rättiväsyneitä. Niinpä keskustan Hotel Vercelli Palace oli meidän suosikki – 140 €. Vercelli on teollisuuspaikkakunta, joten neljän tähden luksushotellista irtosi huone sopu hintaan. Illallinen soritettiin respan nuoren miehen vinkistä Pizza de Pinassa. Aivan käsittämättömän hyvät pizzat juomineen irtosi 18 €:lla. Nämä olivat parhaat pizzat, mitkä ollaan koskaan syöty!
Vinkki Vinkki: kysy hotellin respan pienipalkkaisimmalta apupojan apupojalta ruokapaikkaa. He kertovat yleensä paikan, jossa paikallinen väestö käy syömässä. Nämä paikat sijaitsevat yleensä jossain huoltoaseman kupeessa ja näyttävät kauhealta räkälältä, mutta sisältä todella viihtyisiä paikkoja. Niissä on oikeat pizzauunit, missä nuori isäntä lappaa metristä tukkia uuniin. Vanha isäntä paistaa pizzat tuoreista raaka-aineista ja vanha muori pitää arvovaltaisimpana kassasta ja rahoista huolta.
Moto Guzzi
Moto Guzzin museoon on täältä lyhyt matka, niinpä suunnaksi otettiin Mandello de Lario ja katsotaan onko museo avoinna sunnuntaina. Tänäänkin suunnistetaan autostradaa vältellen ja reitti vie Milanon kautta perille.
Matka taittuu suhteellisen nopeasti maaseudulla mutkitelle, mutta Milanossa liikenne lähes pysähtyy. Kova helle ja 108 asteisen moottorin lämpö marinoi kuljettajan tehokkaasti - nyt syömään. Tähän aikaan kaikki ravintolat ovat kiinni yhtä monikansallista perheravintolaa lukuun ottamatta...
Kun kuljettaja tankataan BigMac-aterialla ja kylmällä 0,66 l Coca-Colalla, sitä taas jaksaa hivenen pusertaa helteessä. Italialainen ravintola on kylläkin huomattavasti parempi vaihtoehto, jos kohdalle sattuu.
Milanossa tuleva Italia - Ranska jalkapallofinaali näkyy kaikkialla. Ihmisillä on maalattu lipun kuvat kasvoihin, autot on koristeltu Italian lipun väreihin, scoottereissa ja autoissa on Italian lippu mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin kiinnitettynä ja jokaisessa asunnossa on Italian lippu keittiön ikkunassa näkyvillä – otteluun on aikaa vielä 10 tuntia...
Milanon pohjoispuolelta lähtee moottoritie, jota pitkin hurautimme Mandello de Larioon. Moto Guzzi -museo on auki maanantaista - perjantaihin kello 15-16. Paikalla haahuilee muitakin mototuristeja, mutta on tyydyttävä valokuviin tehtaan porteista.
Me päätettiin jatkaa matkaa ja ajaa Livignoon – verovapaaseen ostoshelvettiin. Niinpä kurvataan takaisin SS36-moottoritielle pohjoiseen. Moottoritie kulkee käytännössä koko Lago di Como -järven kohdalla 40 km tunnelissa ja kaunis järvi jäi näkemättä. Toisaalta aikaa säästyi pari tuntia ja tunneleissa on mukavan viileää.
Järven pohjoisosassa käännyttiin SS38-tielle kohti Passo dello Stelviota. SS38 on todella ruuhkainen ja Tiranoon asti körötellään 40-60 km/h vauhtia. Moottoripyöriä tulee käsittämätön määrä vastaan – tuhansia ja tuhansia! Kaikki ovat olleet viettämässä sunnuntaita vuorilla moottoripyörillä.
Näitä italialaisia motoristeja ei sitten liikennesäännöt koske. Esimerkiksi parhaimpia ohituspaikkoja ovat risteysalueet, sillat, tiukat mutkat, yms. missä muut nostavat kaasua. Kylien ja tietöiden kohdalla on yleensä 30 - 50 km/h nopeusrajoitus, mutta eihän hyvää 150 km/h matkanopeutta kannata joutavan kyltin takia laskea vaan lisää hanaa! Jokainen italialainen motoristi on Suomessa ässä Bomberi!
Bormion nurkilta käännytään SS301-tielle, joka vie Passo di Foscagnen (2149 m) kautta Livignoon. Foscagnen on hieno, mutta todella ruuhkainen, hitaita on mahdoton ohittaa. Livignossa valittiin TFMK:n vinkkien mukaisesti Hotelli la Montania. Hintaa huoneelle tuli 75 € ja majapaikasta löytyy autotalli, jonne oli viisi italialaista mopoa jo parkkeerattu. Huone oli mukava ja siisti, joten otettiin huone kahdeksi yöksi.
Stelvio
Tänään nukuttiin myöhään ja aamupalan aikana kypsyi päivän reitti – mennään Stelviolle. Aamulla taivaalla roikkui yksi pieni pilven hattara, joten sää oli mitä mainioin. Keula suunnattiin Foscagnelle ja ennen Bormiota tuli vastaa liittymä Stelviolle.
Stelvion eteläinen reitti on hieno, ehkä hienompi kuin Meranon vastainen nousu. Tie on ajettavampi ja tulee mieleen onko tien suunnittelija ollut motoristi... Ylhäällä Stelviolla ajettiin Tibetiin kahville ja otettiin aurinkoa. Tiibetille on vedetty nyt asfaltti, joten sinne voi ajaa mopon sujuvasti parkkiin. Mopoa lappasi Stelviolle ylös alas tasaiseen tahtiin – Stelvio on motoparatiisi.
Tänään oli ajatuksena nousta ensin hissillä ylös vuorelle. Hinta oli suolaiset 20 €/henkilö ja Mirkaa vähän arasti nousta halvimman tarjouksen tehneen hissivalmistajan tuotteeseen, joten päätettiin kiivetä vastarinteen linnoitukselle.
Ajettiin pyörä parkkiin Stelvio-kyltin alle ja lukittiin kypärät vaijerilla penkin alle. Ylimääräinen painolasti siirrettiin tankkilaukkuun ja kamera tilalle. Sitten reipasta tahtia kohti linnoitusta. Ensimmäiset 100 metriä nousua pisti "treenatut" keuhkot tuleen – ei tule mitään, ei sitten kerrassaa mitään. Tämäkin nousu jäi vain haaveeksi – prkl kun otti luonnon päälle.
No, hiljaa hipsittiin mopolle – avain takalukkoon ja lukkopesä pyöri tyhjää. Nyt on aika riisua takki ja miettiä - miten hitossa saadaan kypärät irti penkin alla olevista kiinnikkeistä, kun lukko lakkasi toimimasta. Ensimmäisenä tuli mieleen Letherman, jolla vaijerit voisi leikata poikki - harmi vain kun se on sielä penkin alla... Aikamme ihmeteltyä minä kampesin penkkiä väkisin sivuun ja Mirka näppärillä sormilla ähelsi 15 minuutissa ensin toisen ja sitten toisen kypärän irti - voisi se kiinnityssysteemi vähän helpommin avattavakin olla.
Iltapäiväksi kurvailtiin Livignoon ja Mirka keskittyi taas ostoksille. Onneksi moottoripyörään ei mahdu mukaan mitään suurtaa – paha paha, mutta pientä ja kallista sitäkin enemmän...
Söldeniin
Tänään pitäisi päästä Timmelsjochin (2474 m) lähettyville, Söldenin hiihtokeskukseen. Ensimmäiseksi kohteeksi otettiin Sankt Moritz, josta jatkettiin Julierpassille (2284 m). Jotta St. Moritziin pääsee, pitää ylittää Passo di Bernina (2328 m), josta on hienot näkymät Berninan jäätiköille. St. Moritz on alppikylä, siinä missä muutkin kylät, mutta jostain syystä rikkaat viihtyvät juuri siellä.
Julierpass on hieno, nopea ja helppo ylitys Tirolin maisemissa. Julierpassilta käännyttiin Albulapassille (2312 m), joka onkin alkuosaltaan todella hienoa mutkaa kanjonin rinteessä. Ylempänä tie muuttuu huonokuntoiseksi, mutta kononaisuudessaan Albulapass on ehdottomasti ajamisen arvoinen pätkä, jos näille nurkille osuu.
Albulapassila käännyttiin isolle tielle kohti Landeckia. Tie Landeckiin on melko tylsää. Landeckista ostin 10 päivän Vigneten (4,30 €), joten Landickista oikaistiin moottoritietä pitkin noin 20 km, kunnes käännyttiin Timmelsjochin tielle. Söldenistä Mirka herkisteli ja halusi Pensio Romanticaan. Hintaa tuli 50 € ja huone oli iso ja siisti. Söldenissä on yösijoissa paljon tarjontaa ja hinnat alhaisia.
Hiihtokeskuksessa on tähän aikaa vuodesta hiljaista ja muutama ravintola. Pizza ei ollut häävi, mutta jäätelöannokset olivat mielettömän hyviä. Ainoa viihdyke lienee poliisi, joka tutkasi turisteja kylän keskustassa. Siinä eräskin mopo sai pikavoittoja - ihan oikein jonottivat.
Timmelsjochista Arabbaan
Timmelsjoch oli pettymys. Itävallan puolella tie oli masentavan "suoraa" ja ylös pääsee kuudella hiusneula mutkalla. Maamerkki kertoi että ollaan 2509 metriä korkealla, mutta TomTom mukaan ollaan 2460 metrissä ja karttakirja sanoo että Timmelsjoch on 2474 metriä korkea. Timmelsjochin Italian puoli on hieno ja jos Timmelsjochin haluaa ajaa, niin ylös Bolzanon suunnasta ja alas Söldenin suuntaan. Timmelsjochin ylitys on maksullinen ja se maksaa 11 € – kokonaisuutena en suosittele, ellei se ole sitten paluumatkan reitti.
Timmelsjochilta suunnattiin Meranon ja Bolzanon kautta pika pikaa Arabbaan. Bolzanosta käännyttiin SS241:lle, jonka alku on upeaa kanjonia. Kanjonin jälkee siirryttiin Karerpassille (1745 m), joka oli mataluudestaan huolimatta todella hieno ylitys. Karerpassilta jatkettiin Canazein kautta klassiselle Passo Pordoille (2239 m). Pordoi kuuluu minun suosikkeihin Dolomiiteilla.
Arabbasta otettiin todella siisti huone Hotel Garni Laurasta (70 €). Illalla ajettiin ennen lounasta Sellan rundi, joka sisältää neljä ylitystä: Campolongo (1875 m), Grödner (2121 m), Sella (2244 m) sekä Pordoi. Sää suosi taas ja Sellan päältä oli hienoa katsoa kun pilvet olivat 500 metriä alempana kuin itse. Pordoin nousussa sitten ajettiin noiden pilvien läpi. Sellan rundi on yhtä hieno, ajoit sen kummasta suunnasta tahansa. Sellan ajettiin ympäri viime kesänäkin ja niin tullaan tekemään aina kun tänne päin osutaan – Alppien hienoin iltalenkki!
Grossglockner - Itävallan helmi
Aamu valkeni pilvettömällä taivaalta, kun mentiin aamiaiselle. Arabbasta suunnattiin Passo de Giaulle, joka on minun yksi suosikkinousu Dolomiiteilla. Giaulla on hienot maisemat, mutta itse tie on erittäin nautinnollinen ajaa. Ylhäällä kannattaa muuten juoda kuumat kaakaot – ne on käsittämättömän hyvät...
Kaakaotauon jälkeen mentiin pyörälle ja sen oli piirittänyt neljä motoristia Kyprokselta. Onko FIN, niin kuin Finland? Juu Suomesta ollaan päristelty. Mistä te? Kyprokselta, on vähän lyhyempi matka Italiaan. Oletko tykännyt Ducatista. Juu, mukava matkatyökalu juuri näille teille. Tulitteko Ruotsin ja norjan kautta? Ei, kun laivalla Hangosta Rostockiin, vähän lyhentää tuota ajomatkaa. Me ajettiin kaksi vuotta sitten Nordcapiin. Saksa, Tanska, Ruotsi, Suomi ja Norja – joka päivä satoi ja tiet oli maailman tylsimpiä. Maisemat olivat hienoja silloin kun niitä näki, mutta me tehtiin reissu! Sulla on Scottoiler, tekeekö sillä mitään? Juu, kätevä köyhän miehen gardaaniakseli – tekee ketjuhuollon tarpeettomaksi...
Aikamme rupateltua mopoista toivotettiin hyvää matkaa ja kelejä. Corttiinasta ei lähdetty Tre Croclille vaan oikaistiin 51-kautta Lienziin. Lienzissä oli taas helle, joten poikettiin hampurilaiselle. Lienzistä suunnattiin Iselsbergin kautta Grossglocknerille, joka viime kesänä jäi vähän puolitiehen.
Maksullisella (17 €) Grossglocknerilla on kolme nähtävyyttä: Kaiser-Franz-Josefs-Höhe (2369 m) ja Pasteterze jäätikkö, Hoctor (2509 m) ylitys ja Edelweisspitze (2571 m) näköalatasanne motoristeille.
Maisemiltaan Grossglockner tarjoaa huikean elämyksen, joka on samaa tasoa kuin Ranskan Bonettella. Ensimmäisenä ajettiin katsomaan Pasterze-jäätikköä, joka on itä-Alppien pisin ja suurin jäätikkö. Samoin täältä näkee itse Grossglockner-vuoren (3798 m) varsin läheltä.
Pasterze-jäätiköltä suunnattiin vähän matkaa takaisin risteykseen, joka menee Hoctor-ylitykselle (2504 m). Hoctorilla oli tänään vähän parempi keli kuin viimeksi ja tietä oli ilo syöttää ylös kotiloita ohitellen.
Hoctorilta jatkettiin kahden tunnelin läpi hienoissa maisemissa Edelweisspitzelle - Bikers point. Edelweisspitze on motoristeille tarkoitettu näköalatasanne, josta näkee 13 yli kolmen kilometrin korkuista vuorta – kieltämättä makeat näkymät. Grossglockner on aurinkoisen sään paikka, josta ei täyttä elämystä huonolla säällä saa.
Kun laskeuduttiin alas, alkoi majatalon etsintä. Bruckiin mennessä on lukematon määrä tarjokkaita, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Niinpä ajateltiin ajaa Bischofshofenin mäkyhyppykylään yösijaa katsomaan. Siellä kierettin tunti ja todettiin että paikassa on kesäaikaan yksi Spurguhof (70 €) auki – eli ei kannata jäädä homehtumaan sinne. Niinpä otettiin suunnitelma C ja ajaa hurautettiin Berchtesgadeniin – kotkanpesän juurelle.
Berchtesgadenista löytyi mukava Gästehaus Gällblick, josta saatiin siisti huone 50 €:lla. Heti kun huone oli "valloitettu" tehtiin päätös jäädä kahdeksi yöksi – huomenna kotkanpesälle.
Kotkan pesä
Kotkanpesällä käytiin viime vuonnakin, mutta kun se hemmetin kamera unohtui pyörälle ja kuvat jäi ottamatta, joten pitihän sinne uhrautua uudestaan. Ylös meno maksaa 14,50 €/henkilö, joten kallistahan se on. Nousu suoritetaan Bussilla, joka luikertelee huikean hienoissa maisemissa. Tie on 6,5 kilometriä pitkä serpentiinitie ja se rakennus aloitettiin 1937. Tie valmistui ennätysajassa 13 kuukaudessa.
Nousu alkaa noin 950 metristä. Tie ylös on mukavan jyrkkä ja näköalat mukiin mentäviä. Tie ja bussikyyti päättyy 1700 metriin. Täältä jatketaan 126 metriä pitkän tunnelin päähän kullatun hissin odotushuoneeseen. Hissillä hurautetaan sitten viimeiset 130 metriä ylös suoraan Kotkanpesän eteiseen.
Näköalat olivat taas hienoja, mutta aamukosteus nosti ohuen sumuverhon ja Salzburgia ei vuorenpäältä ihan näkynyt. Turisteja tähän aikaan aamusta ei vielä paljon ole, mutta alhaalla bussia odotellessa tuli 5 bussia mummoja ylös – yksi Aurinkomatkojen ryhmä oli mukana. Kotkanpesä on hieno paikka, jossa kannattaa käydä hyvällä säällä – vaikka kallis turistirysä onkin.
Illalla ajateltiin poiketa Salzburgissa ja majatalon emäntä ohjasti ajamaan maksullisen Rossfeldin panoramatien kautta. Tielle pääsee ajamalle ensin kotkanpesälle menevää tietä ja jatkamalla sitten liikenneympyrästä suoraan parkkipaikkojen sijasta. Liikenneympyrästä noin 300-500 metriä oikealle lähtee kyseinen tie ja sillä on hintaa 3,5 €. Ylhäältä on hienot maisemat joka suuntaan ja kotkan pesä näkyy usealta kantilta – voin suositella.
Ducati is a registered trademark of Ducati Motor Holding S.p.A.
Ducatibikes.com is in no way affiliated with Ducati Motor Holding S.p.A.
Etusivu
Verkkokauppa
Mallit
- Superbike
- Sport Classic
- Sport Touring
- Supersport
- Monster
- Multistrada
- Hypermotard
- Muut moottoripyörät