Kruunupyyn kunnassa oleva Seljes on näkemisen arvoinen paikka - paikka jota ei äkkiä kuvittelisi löytyvän Keski-Pohjanmaalta. Kaiken lisäksi sinne vievä paikallistie on motoristi ystävällinen eli nautittavan mutkainen hienoilla maisemilla. Seljesin paikallistie löytyy noin 17 km:n päästä kokkolasta Alavetelistä valtatien 13 varresta Jyväskylän suuntaan. Seljesin tie on mukavan mutkainen mutta hivenen huonossa kunnossa. Paikallistietä ajetaan noin 13 kilometriä, kunnes tulee Seljesin kyltti vasemmalle. Viimeiset 2.5 km kilometriä yksikaistainentie polveilee harjunpäällä upeassa maisemassa. Seljesissä on vuokralla mökkejä sekä kahvio.
Seljesistä kannattaa jatkaa paikallistietä eteenpäin kohti Kaustista, jonne on matkaan noin 24 kilometriä. Kaustista kohti edetessä tien kunto paranee hivenen ja muuttuu hivenen nopeampi tempoiseksi. Kaustisella voi poiketa vaikkapa kansantaiteenkeskuksessa. Heinäkuun 9 - 17 päivinä on Kaustisella megapippalot eli Kaustinen Folk Music Festival, jossa vuosi toisensä jälkeen 100 000 musiikin ystävää kokoontuu yhdeksän päivän ajaksi kuuntelemaan hyvää musiikkia. Festivaalien ohjelmassa on yli 200 konserttia ja yhtyettä.
Kaustisenä jälkeen kannattaa siitä liikenneympyrästä ottaa suunnaksi Evijärvi (Tie 63), josta erkanee noin 3 kilometrin jälkeen paikallistie Teerijärvelle. Tästä alkaa hienoa mutkatietä, jossa on havaittavissa myös reiluja korkeuseroja. Tämä 15 kilometrin etappi on kunnoltaa hivenen huonokuntoinen. Tie palaa takaisin Kokkolaan vievälle valtatie 13:sta. Jos suuntana on Kokkola, niin vielä kannattaa Alavetelin kohdalta poiketa tielle numero 748. Tämä erittäin hyväpintainen tie vie Kruunupyyhyn ja siinä on mukavan loivia/nopeita mutkia. Kruunupyystä voikin sitten jatkaa VT8:n kautta Kokkolaan.
Ducati is a registered trademark of Ducati Motor Holding S.p.A.
Ducatibikes.com is in no way affiliated with Ducati Motor Holding S.p.A.